Kaamosmasennukseni oli viime vuosituhannella talliympäristössä yleinen hauskuutuksen aihe. Jengi kyttäsi keltaisia lehtiä ja ensimmäisen ilmestyessä sain hilpeitä kommentteja, että joko masentaa. Nerokkaimmat kehittivät hattua, jossa lipassa roikkuisi vihreitä lehtiä ja kuulokkeista kuuluisi linnunlaulua.
Kaamosmasennus osoittautui sitten vuosia myöhemmin hoitamattomaksi kilpirauhasen vajaatoiminnaksi, mutta edelleen syksyisten iltojen pimeneminen, lehtien kellastuminen ja muuttolintujen lähtö herättää minussa hienoista alakuloa.
Olen valon lapsi ja muumi, hiukan nuuskamuikkunen... Muumit nukkuvat talvella.
Olen vuosia lääkinnyt itseäni non-stop linnunlaululla YouTubesta ja kirkasvaloakin olen testannut.
Paras lääke kuitenkin on hyväksyminen; syksy tulee. Ja syksyn jälkeen talvikin. Ja lopulta uusi kevät, jonka jokaisesta merkistä kerään tunnetta ja nautintoa talteen niin paljon, että sillä menee syksy, talvikin.
Ja aina on mahdollisuus tehdä kuten muumit;
nukkua, kunnes uusi kevät taas koittaa 💚
nukkua, kunnes uusi kevät taas koittaa 💚
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti